Miten helpottaa esiintymisjännitystä? 6 konkreettista keinoa

Minulla on tietyt rutiinit ennen esiintymistä. Ilman niitä minua jännittäisi huomattavasti enemmän, ja jännitys voisi muodostua esteeksi. Rutiinit ovat minun tapani luoda turvaa ja ottaa esiintymisjännitys omiin käsiini. Sekä tietenkin valmistaa keho ja mieli mukaan esitykseen.

Tässä ovat konkreettiset keinoni, joilla valmistaudun esiintymiseen:

1. Harjoittele keholla, älä vain päässäsi

Harjoittelen sen verran, että minulle tulee sopivan varma olo. Esimerkiksi ennen runokeikkaa harjoittelen tutut runot muutaman kerran läpi kehollistaen ja suurellisesti elehtien. Näin teksti menee muistiin kehooni asti, eikä pieni jännitys esiintyessä tee ilmaisustani liian pientä tai varovaista.

Valmistelen myös alkupuheen ja kirjoitan sen usein paperille. Lavalla saatan silti usein päätyä improvisoimaan 😄. Mutta niin sen pitääkin mennä, teksti elää syystä: Olen läsnä yleisöni kanssa ja reagoin heihin. Jos aistin, että yleisö on jännittynyt, lisään esittelyyni lempeyttä tai huumoria. Sopiva varmuus tarkoittaakin minulle sitä, ettei kaikkea tarvitse osata mekaanisesti ulkoa, mutta pitää olla hyvä käsitys siitä mitä tapahtuu.

2. Määrittele selkeä tehtävä ja tavoite

Asetan itselleni ennen esitystä kirkkaan tehtävän ja keskityn siihen. Jos kyseessä on hääpuhe, tehtäväni voi olla esimerkiksi: saada aviopari tuntemaan rakkautta toisiaan kohtaan tai luoda tilaan lämmin tunnelma.

Tähän tehtävään voin aina palata, kun jännitys iskee kesken kaiken. Silloin fokukseni siirtyy omasta jännityksestäni ja suorituksestani ihmisiin, joita varten olen paikalla. Fokukseni on yleisössä ja kuulijassa.

3. Saavu ajoissa ja ota tila haltuun

Tykkään olla paikalla hyvissä ajoin, jottei kehoni jää kiireen jälkeiseen "hätätilaan". Tämä on tärkeää, sillä hermosto jää helposti ylivirittyneeksi kiireestä, jolloin läsnäolo vaikeutuu.

Ajoissa olemisessa on toinenkin etu: minulla on aikaa jutella paikalla olevien ihmisten kanssa ilman pahoitteluja kiireestä. Ihmisille puhuminen rikkoo jännityksen. Huomaan: ahaa, ihmiset täällä ovat mukavia, eikä yleisö olekaan mikään pelottava lauma vaan koostuu yksittäisistä, ystävällisistä tyypeistä.

Kolmas etu on se, että kerkeän tutustua esiintymispaikkaan ja tehdä maadoittavia ja virittäviä harjoituksia myös paikan päällä.

4. Äänen lämmittely ja syvähengitys rauhoittavat hermostoa

Otan aikaa syvähengitykselle, kropan lämmittelylle ja venyttelylle, puheen tukilihasten aktivoinnille sekä artikulaatioharjoituksille. Teen myös muminaa, liu'utuksia ja sireeniääniä. Teen usein tämän rutiinin jo kotona, silloin ei tarvitse jännittää kerkeänkö tai löytyykö paikan päältä sopivaa tilaa. Jos aika on tiukassa, valitsen mitä tarvitsen. Jos olen jännittynyt tai minulla on kiireen tuntua, ravistelen kehoani ja teen syvähengitysharjoituksia. Jos minua taas väsyttää, keskitys hengityksen aktivaatioon ja artikulaatioon, jotta energiatasoni nousisivat ja puhe ei puuroutuisi väsyneiden artikulaatiolihasten alle.

Äänen lämmittely ei vain avaa ääntä, vaan myös rauhoittaa kehoa todella tehokkaasti! Ja tälle on tieteellinen syy: äänen värähtely ja tiettyjen äänteiden, kuten ommm muodostaminen aktivoivat kehomme vagushermoa. Se on rauhoittavan hermostomme pääväylä, joka viestittää aivoille suoraan: keho on turvassa, voit rentoutua.

5. Ohjattu meditaatio hermoston rauhoittajana

Minulle toimivat erityisen hyvin kuunneltavat, ohjatut meditaatiot. Silloin voin tietyksi ajaksi vain heittäytyä kuuntelijaksi, luoda luottamusta itseeni sekä antaa hengitykseni syventyä ja kehoni rauhoittua. Teen meditaation usein jo aikaisin kotona, jotta voin jatkaa päivääni rauhallisin mielin. Jos jännittää oikein paljon ja aikaa riittää, teen harjoituksen vielä esiintymispaikalla.

Jos haluat kokeilla tätä keinoa ennen omaa esiintymistäsi tai jännittävää tilannetta, voit ottaa hetken itsellesi ja tehdä meilikuvaharjoituksen tästä YouTube-linkis tai alta


6. Lopeta itsesi soimaamisen virheistä

Olen tehnyt paljon töitä sen kanssa, etten moittisi itseäni, jos jokin ei mene käsikirjoituksen mukaan. Jos unohdan jotain, yleisö ei sitä todennäköisesti edes huomaa. Jos käy jotain yllättävää esimerkiksi sekoilen papereideni kanssa tai mikrofoni lakkaa toimimasta kesken kaiken, saatan vain pysyä coolin rauhallisena ja otan kaiken ajan minkä tarvitsen jotta pääsen taas tilanteen päälle, tai sitten kuittaan sen hymyllä ja huumorilla. Riippuu aina hetkestä. Muistetaan se, että esiintyjälle itselleen hetki voi tuntua ikuisuudelta, ja yleisö taas todennäköisesti nauttii pienestä spontaanista tauosta ja elävästä tilanteesta!

Muista, että tunteet tarttuvat. Jos alat jännittää virhettä ja soimata itseäsi, siitä tulee raskasta katsottavaa myös yleisölle. Mutta kun pysyt itse rauhallisena ja armollisena itsellesi, rauhallisuus ja rentous tarttuvat myös kuulijoihin.


Toivon, että nämä auttoivat sinua reflektoimaan omaa valmistautumistasi ✨

 
 
Next
Next

3 ajatusta siitä, miten tulla toimeen esiintymisjännityksen kanssa